27.7.-1.8.2026 Rondanen kansallispuisto, Norja

Koe Norjan jylhä helmi! Rondane kansallispuisto sijaitsee Etelä-Norjassa keskellä useita kansallispuistoja sekä laajoja erämaa-alueita. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1962 ja on pinta-alaltaan yksi Norjan suurimmista kansallispuistoista. Alueella on korkeita vuoria, laaksoja, jokia ja järviä, kuten Rondvatnet, Norjan korkeimmalla sijaitseva järvi. Puistoon pääsee helposti julkisilla kulkuneuvoilla, lähin lentokenttä on Oslo Gardermoen, josta on hyvät junayhteydet Rondaneen (Otta). Junalla pääsee perille myös Tukholmasta, joten yhteydet ovat oikein hyvät. Alueelle on myös bussiyhteyksiä eri kaupungeista.

Vaelluksen ohjaajana toimii kokenut vaellusopas Mika Mannonen. Tämä vaellus on ainutlaatuinen tilaisuus valtaa Keski-Norjan jylhissä maisemissa ja samalla nauttia raikkaasta pohjoisen ilmasta. Heinä-elokuun vaihteen ajankohta on valittu huolellisesti, sillä silloin päivänvaloa riittää pitkälle iltaan, sateet ovat vähäisempiä ja reitillä kulkee keskikesää vähemmän muita vaeltajia. Päivät on suunniteltu niin, että ehtii nauttia luonnon rauhasta ja palautua myös vaelluksen aikana. Reitti on pääosin helppokulkuinen, mutta matkan varrella on myös jyrkkiä osuuksia sekä vesistön ylityksiä. Liikumme maastossa säilyttäen joustavuuden ja mukautamme reitin olosuhteiden ja ryhmän tarpeiden mukaan. Olosuhteiden salliessa nousemme yli 2000 metrisille vuorille. Vuoret eivät vaadi teknistä kiipeilyä.

Suosittelemme, että käytät itsellesi tutuksi tulleita retkeilyvarusteita, sillä ne tekevät vaelluksesta miellyttävämmän ja turvallisemman. Mikäli jokin varuste jää kuitenkin puuttumaan, opas auttaa mielellään vuokraus- tai hankinta-asioissa. Lisäksi saat tukea varusteiden ja ruokien valintaan omasta WhatsApp-ryhmästämme, joka on avoinna vain ilmoittautuneille. Suosimme kevyttä varustusta. Käymme yhdessä vaelluksen sisällön ja aikataulun tarkasti läpi ennen vaellusta.

Maisemat ja luonto

Rondane on tunnettu monipuolisista maisemista ja luonnostaan. Korkeimmat huiput, kuten Rondeslottet (2178 m) ja Storronden (2138 m), tarjoavat upeat näkymät. Puistossa on kirkasvetisiä järviä, laaksoja, metsiä ja tuntureita. Alueella elää harvinaisia lajeja, kuten yksi Euroopan viimeisistä luonnonvaraisista porolaumoista sekä tunturikihu ja lapinsirri. Suosittuja aktiviteetteja ovat patikointi, kalastus ja lintujen tarkkailu. Hyvin merkityt reitit sopivat niin päiväretkille kuin pidemmille vaelluksille.

Vaeltaminen alueella

Rondanessa on monia retkeilyreittejä eri tasoisille kävijöille. Suosituin on noin 80 km pitkä Rondane-kierros, joka kiertää kansallispuiston ympäri. Me lähdemme tavoittelemaan kansallispuiston kiertävää reittiä. Rondane tarjoaa upeat puitteet niin aloitteleville kuin kokeneille retkeilijöille.

Kuvat Pixabay.com ja Adobe Stock

Vaelluksen ohjelma

Osallistujille on ennakkoon kesä-heinäkuussa 2026 tunnin mittainen etäinfo. Ajankohta sovitaan ajoissa. Osallistujille on myös hyvissä ajoin oma WhatsApp-ryhmä, jossa opas on paikalla ja voidaan sopia mm. kimppakyydeistä.

  • Maanantai 27.7.2026. Tapaamme klo 10 Ottassa, josta siirrymme yhdessä Rondanen kansallispuistoon. Ajoaika noin 30 minuutti. Pakkaamme yhdessä rinkat ja lähdemme kohti ensimmäistä leiripaikkaa. Ensimmäisenä päivänä vaellamme noin 10 km.
  • Tiistai 28.7.2026. Toisena päivänä vaellamme noin 15 km.
  • Keskiviikko 29.7.2026. Kolmantena päivänä vaellamme noin 15 km.
  • Torstai 30.7.2026. Neljäntenä päivänä vaellamme noin 15 km.
  • Perjantai 31.7.2026. Viidentenä päivänä vaellamme noin 15 km.
  • Lauantai 1.8.2026. Kuudentena päivänä vaellamme noin 10 km. Pyrimme olemaan takaisin lähtöpisteellä viimeistään klo 16.

Tarkempi reitti julkaistaan syyskuussa 2025. Pidämme oikeuden muuttaa vaelluksen ohjelmaa mikäli se koetaan välttämättömäksi.

Hinta 499 € / osallistuja. Hinta sisältää alv 14 % ja 25,5 %. Hintaan sisältyvät ohjaus etukäteen (pdf-ohje sekä WhatsApp-ryhmä) sekä ohjaus maastossa. Hinta ei sisällä matkoja tai majoitusta. Sitova toimisto- ja materiaalimaksu 100 € veloitetaan kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt. Toimisto- ja varausmaksua ei palauteta, mikäli osallistuja peruu osallistumisen*.

HUOM! Mahdolliset nousut vuorille tehdään vain sään salliessa. Reitti ei muuten ole vaativa.

Kenelle vaellus sopii ja mitä varusteita tarvitsen?

Tämä vaellus sopii henkilöille, joilla on jo ennestään retkeily- ja vaelluskokemusta. Olet jo tottunut kantamaan rinkkaa ja kulkemaan pitkiä vaelluspäiviä, etkä vierasta teltassa olemista. Olet kiinnostunut tundran luonnosta sekä vuoristosta.

Tarvitset säähän sopivat vaatteet ja jalkineet. Lisäksi tarvitset teltan, rinkan, makuupussin ja -alustan sekä retkikeittimen. Tällä vaelluksella tulee olla riittävän kestävä teltta. Jokainen ottaa myös omat ruuat. Saat oppaalta ohjeet tarvittavien varusteiden pakkaamiseen, hankkimiseen tai vuokraamiseen.

Miten matkustan ja majoitun?

Matkat ja majoitukset ennen vaellusta ja sen jälkeen hoidetaan itse. Rondanen kansallispuistoon pääsee helpoiten lentämällä ja junalla. Autamme myös selvittämään kimppakyytien mahdollisuutta. Ennen ja jälkeen vaellusta suosittelemme välttämään pitkää siirtymää. Vaelluksella yövymme omissa teltoissa. Aikatauluja voidaan sovittaa esim. juna-aikataulujen mukaan.

Julkisilla = lentokone ja juna

Saavu lentokoneella Osloon, josta pääset suoraan junalla Ottan kylään. Ryhmän tapaaminen Ottassa. Et tarvitse muita kyytejä.

Meno-paluu n. 200 – 250 €

Julkisilla = laiva ja juna

Saavu laivalla Tukholmaan, josta pääset junalla Oslon kautta Ottaan. Ryhmän tapaaminen Ottassa. Et tarvitse muita kyytejä.

Meno-paluu n. 300 – 350 €

Opasesittely

Oppaana toimii Mika Mannonen, joka on hyvin kokenut vaellusopas höystettynä retkeilykouluttajan humoristisella sekä pedantilla ohjaamisella. Mikalle tärkeimpiä asioita retkellä ovat rauhallisuus, turvallisuus, luonnon kokeminen sekä rentous – luontoon ei lähdetä stressaamaan.

Info ja ehdot

  • Kokoontumispaikka: Otta, Norja
  • Kokoontumisaika: 27.7.2026 klo 10.00 ja paluu 1.8.2026 klo 16.00.
  • Osallistujamäärä: 4-10 hlö (ei alaikäisiä ilman huoltajaa / ei koiraa mukaan)
  • Viimeinen ilmoittautumisajankohta: Heinäkuu 2026
  • Maksu- ja peruutusehdot: toimisto- ja materiaalimaksu 100 € erääntyy viikko ilmoittautumisen jälkeen tai kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt. *Emme myöskään laskuta ennen reitin tarkempaa julkaisua, joka on syyskuussa 2025. Ilmoittautuminen on mahdollista perua kuluitta reitin julkaisun jälkeen. Maksun loppuosa 399 € erääntyy kun vaellus on päättynyt. Vaelluksen voi perua viimeistään 30 päivää ennen sen alkua. Toimisto- ja materiaalimaksua ei palauteta.
  • Kysy apua mieltäsi askarruttaviin asioihin: mika@villiluonto.fi, 050 4412 125 (txt)
  • Tutustu tarkemmin kohteeseen Rondane National Park (englanniksi)

* pakollinen.