23.-25.5.2025 Erämaassa vaeltaminen tutuksi, Repoveden kansallispuisto

Tule harjoittelemaan erämaassa vaeltamista keväiseen Repoveden kansallispuistoon. Alueen laajat metsät sekä maaston jylhät muodot takaavat hyvät mahdollisuudet harjoittelulle. Viikonlopun aikana opit mm. lukemaan maastokarttaa, suuntaamaan kompassilla, suunnittelemaan reittejä ja tekemään tulet.

Kurssin ohjaa 365-klubin klubiopas sekä kokenut vaellusopas Mika Mannonen. Kurssin aikataulu on joustava, joten tämä sopii oikein hyvin ensimmäiseksi parin yön vaellukseksi tai harjoitukseksi ennen pidempää vaellusta. Kurssin aikana kierretään Repoveden kansallispuiston polkuja noin 25 kilometriä. Kurssilla jää hyvin aikaa leiriytymiseen, vaellusrutiinien harjoitteluun sekä kokkaamiseen. Suosittelemme omia varusteita, joilla olet aikeissa tehdä vaelluksia myös jatkossa. Opas auttaa mahdollisten puuttuvien varusteiden vuokraamisessa tai opastaa hankinnassa. Kannattaa myös tutustua Partioaitan vuokrauspalveluun. Tukea varusteiden valintaan saat meidän omassa WhatsApp-ryhmässä, joka on käytössä ilmoittautuneille.

Kurssin ohjelma

Osallistujille on oma WhatsApp-ryhmä, jossa opas on paikalla ja voidaan sopia mm. kimppakyydeistä.

  • Perjantai 23.5.2025. Tapaamme klo 13 Repoveden kansallispuistossa. Pakkaamme yhdessä rinkat ja lähdemme kohti ensimmäistä leiripaikkaa. Ensimmäisenä päivänä liikumme noin 8 km ja matkalla pysähdymme juomatauoille. Perillä pystytämme teltat ja aloitamme leirielämän.
  • Lauantai 24.5.2025. Aamupalan jälkeen puramme leirin, jonka jälkeen vaellamme koko päivän Repoveden kansallispuistossa ja teemme harjoituksia. Päivämatka on noin 10 km. Päivän aikana syömme lounaan maastossa. Päivän päätteeksi leiriydymme.
  • Sunnuntai 25.5.2025. Aamupalan jälkeen puramme leirin, jonka jälkeen vaellamme koko aamupäivän Repoveden kansallispuistossa. Päivämatka on noin 7 km. Päivän aikana syömme lounaan maastossa. Päätämme viikonlopun noin klo 15 samaan paikkaan josta lähdimme.

Hinta 240 € / osallistuja. Hinta sisältää alv 14 % ja 25,5 %. Hintaan sisältyvät ohjaus ja koulutus maastossa sekä valmistautuminen (pdf-ohje sekä WhatsApp-ryhmä). Hinta ei sisällä matkoja tai majoitusta. Sitova toimisto- ja materiaalimaksu 100 € veloitetaan kun minimiosallistujamäärä täyttynyt. Toimisto- ja materiaalimaksua ei palauteta, mikäli osallistuja peruu osallistumisen.

Kenelle kurssi sopii ja mitä varusteita tarvitsen?

Viikonlopun kurssi sopii kaikille, jotka haaveilevat vaeltamisesta tai haluavat parantaa vaellustaitoja turvallisesti osaavan oppaan kanssa.

Tarvitset säähän sopivat vaatteet ja jalkineet. Lisäksi tarvitset teltan, rinkan, makuupussin ja -alustan sekä retkikeittimen. Jokainen ottaa myös omat ruuat. Saat oppaalta ohjeet tarvittavien varusteiden pakkaamiseen, hankkimiseen tai vuokraamiseen.

Miten matkustan ja majoitun?

Matkat ja majoitukset ennen vaellusta ja sen jälkeen hoidetaan itse. Repoveden kansallispuistoon pääsee helpoiten autolla. Jos sinulla on ei ole autoa, autamme selvittämään yhteyksiä julkisella liikenteellä sekä kimppakyytien järjestämisessä. Lähin junan seisake on Hillosensalmella, josta bussiyhteys kansallispuistoon. Vaelluksella yövymme omissa teltoissa.  

Opasesittely

Oppaana toimii Mika Mannonen, joka on hyvin kokenut vaellusopas höystettynä retkeilykouluttajan humoristisella sekä pedantilla ohjaamisella. Mikalle tärkeimpiä asioita retkellä ovat rauhallisuus, turvallisuus, luonnon kokeminen sekä rentous – luontoon ei lähdetä stressaamaan.

Info

  • Kokoontumispaikka: Repoveden kansallispuisto, Kuismantie 990, Kouvola
  • Kokoontumisaika: 23.5.2025 klo 13.00 ja paluu 25.5.2025 klo 15.00.
  • Osallistujamäärä: 4-10 hlö (ei alaikäisiä ilman huoltajaa / ei koiraa mukaan)Viimeinen ilmoittautumisajankohta: 13.4.2025
  • Maksu- ja peruutusehdot: toimisto- ja materiaalimaksu 100 € erääntyy viikko ilmoittautumisen jälkeen tai kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt. Retken loppuosa 140 € erääntyy kun retki on päättynyt.  Retken voi perua 30 päivää ennen sen alkua. Toimisto- ja materiaalimaksua ei palauteta.
  • Kysy apua mieltäsi askarruttaviin asioihin: mika@villiluonto.fi, 050 4412 125 (txt)

Tämä retki toteutetaan Partioaitta 365-klubiretkenä, joten lue tarkempi kuvaus ja ilmoittaudu mukaan tästä.

Partioaitan 365-klubi koostuu yli 350 000 klubilaisesta, joita yhdistää arvostus ja rakkaus luontoa kohtaan sekä halu nauttia ulkoilusta ja retkeilystä. Tarkemmin 365-klubista.

Mika Mannonen (Metsänparta) on kokenut vaellusopas ja retkeilykouluttaja. Mika on harrastanut aktiivisesti retkeilyä yli 20-vuotta, mutta ensimmäiset Lapin retket Mika teki jo 80-luvulla. Mika perusti vuonna 2017 Ulkoilma Akatemian ja siirtyi sivuun syksyllä 2023. Ulkoilma Akatemian aikana Mika vietti maastossa öitä tuhansien retkeilijöiden kanssa, joten kokemusta ja varmuutta löytyy. Mikalle tärkeintä on rentous sekä turvallisuus. Metsänparta löytyy myös Instagramista ja Youtubesta. Lue lisää..

Meidän reissuilla käytetään lähtökohtaisesti omia varusteita. Voit kuitenkin vuokrata tärkeimmät varusteet esim. Partioaitan vuokrauspalvelusta. Lisäksi opastamme oikeiden varusteiden löytämiseen, jotta reissu onnistuisi mahdollisimman hyvin. Suosimme keveyttä mutta myös laatua ja kestävyyttä. Meiltä saat tarvittaessa makuupussin lainaan ilman erillistä veloitusta.

Toimisto- ja materiaalimaksu 100 € (alv. 25,5 %) maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tai kun minimiosallistujamäärä on saavutettu. Maksu sisältää WhatsApp -tukiryhmän sekä pdf-materiaalin. Maksua ei palauteta osallistujan toimesta tapahtuvan peruutuksen yhteydessä. Osallistujalle jää käyttöön hänen saama tuki ja materiaali. Maksu palautetaan vain mikäli järjestäjä peruu retken, mutta ei ns. Force majeure tilanteessa.

Retki tai vaellus maksetaan ohjauksen osalta aina vasta retken tai vaelluksen jälkeen. Laskun eräpäivä on on seuraavana arkipäivänä retken tai vaelluksen päätyttyä. Tästä johtuen emme ole rekisteröityneet KKV:n ylläpitämään matkapaketti-rekisteriin tai asettanut toiminnalle vakuutta.

Me odotamme minimiryhmän saamista kasaan, jonka jälkeen perustamme WhatsApp-ryhmän ja kutsumme sinut mukaan! Samaan aikaan saat toimisto- ja materiaalimaksusta laskun. HUOM! Olemme yhteydessä viimeistään 90 vrk ennen retken ajankohtaa, vaikka minimiryhmä ei olisi kasassa.

Nuku hyvin!

Hyvät yöunet ovat yksi reissun tärkeimpiä asioita, joten saat meiltä tarvittaessa veloituksetta lainaan kompaktin ja lämpimän Haglöfs Ursus -9 -makuupussin.

Comfort-lämpötila -3 °C Alaraja -9 °C Ääriraja -27 °C EN 13537 –standardin mukaisesti testattu. Pituudet 175 cm, 190 cm ja 205 cm. Paino noin 1450 grammaa.

>> Lisätietoa makuupussista