Tule mukaan tutustumaan Seitsemisen upeaan ympäristöön, jossa suot ja vanhat metsät kohtaavat. Viikonlopun vaelluksen aikana tutuksi tulevat Seitsemisharju, Multiharjun aarnimetsä sekä yleisesti vaeltamisen perusteet. Vaelluksen lomassa saatat nähdä vilahduksen kansallispuiston tunnuslajista näädästä.

Vaelluksen ohjaa 365-klubin klubiopas sekä kokenut vaellusopas Mika Mannonen. Vaelluksen aikataulu on joustava, joten tämä sopii oikein hyvin ensimmäiseksi parin yön vaellukseksi tai harjoitukseksi ennen pidempää vaellusta. Vaelluksen aikana kierretään Seitsemisen kansallispuiston polkuja noin 25 kilometriä. Vaelluksella jää hyvin aikaa leiriytymiseen, vaellusrutiinien harjoitteluun sekä kokkaamiseen. Suosittelemme omia varusteita, joilla olet aikeissa tehdä vaelluksia myös jatkossa. Opas auttaa mahdollisten puuttuvien varusteiden vuokraamisessa. Kannattaa myös tutustua Partioaitan vuokrauspalveluun. Tukea varusteiden valintaan saat meidän omassa WhatsApp-ryhmässä, joka on käytössä ilmoittautuneille.
Vaelluksen ohjelma
Osallistujille on oma WhatsApp-ryhmä, jossa opas on paikalla ja voidaan sopia mm. kimppakyydeistä.
- Perjantai 16.5.2025. Tapaamme klo 13 Seitsemisen kansallispuistossa. Pakkaamme yhdessä rinkat ja lähdemme kohti ensimmäistä leiripaikkaa. Ensimmäisenä päivänä liikumme noin 7 km ja matkalla pysähdymme juomatauoille. Perillä pystytämme teltat ja aloitamme leirielämän.
- Lauantai 17.5.2025. Aamupalan jälkeen puramme leirin, jonka jälkeen vaellamme koko päivän Seitsemisen kansallispuistossa. Päivämatka on noin 11 km. Päivän aikana syömme lounaan maastossa. Päivän päätteeksi leiriydymme järven rannalle.
- Sunnuntai 18.5.2025. Aamupalan jälkeen puramme leirin, jonka jälkeen vaellamme koko aamupäivän Seitsemisen kansallispuistossa. Päivämatka on noin 7 km. Päivän aikana syömme lounaan maastossa. Päätämme viikonlopun noin klo 15 samaan paikkaan josta lähdimme.

Hinta 240 € / osallistuja. Hinta sisältää alv 14 % ja 25,5 %. Hintaan sisältyvät ohjaus maastossa sekä valmistautuminen (pdf-ohje sekä WhatsApp-ryhmä). Hinta ei sisällä matkoja tai majoitusta. Sitova toimisto- ja materiaalimaksu 100 € veloitetaan kun minimiosallistujamäärä täyttynyt. Toimisto- ja materiaalimaksu ei palauteta, mikäli osallistuja peruu osallistumisen.
Kenelle vaellus sopii ja mitä varusteita tarvitsen?
Viikonlopun vaellus sopii kaikille, jotka haaveilevat vaeltamisesta tai haluavat parantaa vaellustaitoja turvallisesti osaavan oppaan kanssa.
Tarvitset säähän sopivat vaatteet ja jalkineet. Lisäksi tarvitset teltan, rinkan, makuupussin ja -alustan sekä retkikeittimen. Jokainen ottaa myös omat ruuat. Saat oppaalta ohjeet tarvittavien varusteiden pakkaamiseen, hankkimiseen tai vuokraamiseen.
Miten matkustan ja majoitun?
Matkat ja majoitukset ennen vaellusta ja sen jälkeen hoidetaan itse. Seitsemisen kansallispuistoon pääsee helpoiten autolla. Jos sinulla on ei ole autoa, autamme selvittämään yhteyksiä julkisella liikenteellä sekä kimppakyytien järjestämisessä. Lähin juna-asema on Parkanossa. Vaelluksella yövymme omissa teltoissa.
Opasesittely
Oppaana toimii Mika Mannonen, joka on hyvin kokenut vaellusopas höystettynä retkeilykouluttajan humoristisella sekä pedantilla ohjaamisella. Mikalle tärkeimpiä asioita retkellä ovat rauhallisuus, turvallisuus, luonnon kokeminen sekä rentous – luontoon ei lähdetä stressaamaan.
Info
Kokoontumispaikka: Seitsemisen kansallispuisto, Kirkkaanlamminkangas, 61° 55.917′, 23° 22.340′, Ylöjärvi
Kokoontumisaika: 16.5.2025 klo 13.00 ja paluu 18.5.2025 klo 15.00.
Osallistujamäärä: 4-10 hlö (ei alaikäisiä ilman huoltajaa / ei koiraa mukaan)
Viimeinen ilmoittautumisajankohta: 13.4.2025
Maksu- ja peruutusehdot: toimisto- ja materiaalimaksu 100 € erääntyy viikko ilmoittautumisen jälkeen tai kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt. Retken loppuosa 140 € erääntyy kun retki on päättynyt. Retken voi perua 30 päivää ennen sen alkua. Varausmaksua ei palauteta.
Kysy apua mieltäsi askarruttaviin asioihin: mika@villiluonto.fi, 050 4412 125 (txt)
Vastaava järjestäjä: Villi Luonto / Campfire Company Oy, y-tunnus 3480352-2
Tämä retki toteutetaan Partioaitta 365-klubiretkenä, joten lue tarkempi kuvaus ja ilmoittaudu mukaan tästä.





Mikä on Partioaitta 365-klubi?
Partioaitan 365-klubi koostuu yli 350 000 klubilaisesta, joita yhdistää arvostus ja rakkaus luontoa kohtaan sekä halu nauttia ulkoilusta ja retkeilystä. Tarkemmin 365-klubista.
Kuka on Mika Mannonen?
Mika Mannonen (Metsänparta) on kokenut vaellusopas ja retkeilykouluttaja. Mika on harrastanut aktiivisesti retkeilyä yli 20-vuotta, mutta ensimmäiset Lapin retket Mika teki jo 80-luvulla. Mika perusti vuonna 2017 Ulkoilma Akatemian ja siirtyi sivuun syksyllä 2023. Ulkoilma Akatemian aikana Mika vietti maastossa öitä tuhansien retkeilijöiden kanssa, joten kokemusta ja varmuutta löytyy. Mikalle tärkeintä on rentous sekä turvallisuus. Metsänparta löytyy myös Instagramista ja Youtubesta. Lue lisää..
Mitä varusteita tarvitsen?
Meidän reissuilla käytetään lähtökohtaisesti omia varusteita. Voit kuitenkin vuokrata tärkeimmät varusteet esim. Partioaitan vuokrauspalvelusta. Lisäksi opastamme oikeiden varusteiden löytämiseen, jotta reissu onnistuisi mahdollisimman hyvin. Suosimme keveyttä mutta myös laatua ja kestävyyttä. Meiltä saat tarvittaessa makuupussin lainaan ilman erillistä veloitusta.
Mikä on toimisto- ja materiaalimaksu?
Toimisto- ja materiaalimaksu 100 € (alv. 25,5 %) maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tai kun minimiosallistujamäärä on saavutettu. Maksu sisältää WhatsApp -tukiryhmän sekä pdf-materiaalin. Maksua ei palauteta osallistujan toimesta tapahtuvan peruutuksen yhteydessä. Osallistujalle jää käyttöön hänen saama tuki ja materiaali. Maksu palautetaan vain mikäli järjestäjä peruu retken, mutta ei ns. Force majeure tilanteessa.
Milloin retki tai vaellus maksetaan?
Retki tai vaellus maksetaan ohjauksen osalta aina vasta retken tai vaelluksen jälkeen. Laskun eräpäivä on on seuraavana arkipäivänä retken tai vaelluksen päätyttyä. Tästä johtuen emme ole rekisteröityneet KKV:n ylläpitämään matkapaketti-rekisteriin tai asettanut toiminnalle vakuutta.
Mitä tapahtuu ilmoittautumisen jälkeen?
Me odotamme minimiryhmän saamista kasaan, jonka jälkeen perustamme WhatsApp-ryhmän ja kutsumme sinut mukaan! Samaan aikaan saat toimisto- ja materiaalimaksusta laskun. HUOM! Olemme yhteydessä viimeistään 90 vrk ennen retken ajankohtaa, vaikka minimiryhmä ei olisi kasassa.


Nuku hyvin!
Hyvät yöunet ovat yksi reissun tärkeimpiä asioita, joten saat meiltä tarvittaessa veloituksetta lainaan kompaktin ja lämpimän Haglöfs Ursus -9 -makuupussin.
Comfort-lämpötila -3 °C Alaraja -9 °C Ääriraja -27 °C EN 13537 –standardin mukaisesti testattu. Pituudet 175 cm, 190 cm ja 205 cm. Paino noin 1450 grammaa.
